Farewell to mountains

Viime viikon torstaina palasimme takaisin Padovaan. Kuusi viikkoa vuorilla meni todella nopeasti ja nyt ikävöin niitä ihania maisemia! Koska otin paljon kuvia (ja koska laiskuus iski enkä jaksa kirjoittaa), ajattelin että antaa niiden kertoa lomastani kirjoituksen sijasta... (kuvat ovat ottamisjärjestyksessä, ja muistakaa, että en ole mikään ammattivalokuvaaja :P)

Tualis

Vuoren huipulla

1800 metrin korkeudessa sijaitsi tämä maatila, josta ostin siellä tehtyjä juustoja.

Etsi kuvasta kolme lehmää, ovat aika hyvin maastoutuneet. :D

MUUUUUUUUUU

Ja taas kerran struudelia, nam. <3

Tätä ravintolaa tulee ikävä :'(

The Mountains, week three

Tämä postaus käsittelee kolmatta lomaviikkoani. Pahoittelen näitä "viivakuvia", en edelleenkään tiedä mikä vika kännykkäni kamerassa on.. :P

Maanantaina menimme Sappada-nimiseen kaupunkiin/kylään, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Tualiksesta. Välimatka on alle 30 kilometriä, mutta vuoristossa ajaminen on hidasta, sillä tiet ovat niin mutkaiset. Minua se ei haittaa, onpahan aikaa ihastella maisemia. :) Ajomatkan aikana ohitimme monta pientä kylää, joita ihastelin ja valokuvasin. Sappadassa kävimme kirpputorilla ja tapaamassa isäntäperheeni ystäviä.

Ajelulla

Ajelulla..matkalla Sappada-kaupunkiin

Tiistaina ajoimme johonkin kaukaisempaan kaupunkiin (en muista nimeä), jossa tapasimme lisää isäntäperheeni tuttuja. Ajoimme syrjäiseen metsässä sijaitsevaan ravintolaan, jossa söimme lounasta. Ajanvietto metsässä on monelle italialaiselle erikoisuus, sillä monet asuvat kaupungeissa, joissa luonto ei ole lähellä samalla tavalla kuin meillä Suomessa. Ravintolassa söin ensimmäistä kertaa polentaa, joka on eräänlaista maissipuuroa. Tilaamani polenta oli kuitenkin enemmän "kakkumaista" kuin puuromaista, ja päällä oli sulatettua juustoa. En voi sanoa että ensikohtaamiseni polentan kanssa oli rakkautta, mutta ihan ookoolta se maistui. Suhtaudun polentaan vähän varauksella, sillä jotkut myöhemmin syömäni polenta-annokset ovat suoraan sanottuna maistuneet palaneelta kumilta..(Myöhemmin vuoristoasuntomme naapurin mummo teki meille puuromaista polentaa, jonka seassa oli sieniä, se oli aivan älyttömän hyvää. Mummot osaa tunnetusti kokata :D)

Ravintolamme lähellä oli kuivunut joenuoma (kaikki täällä näkemäni joet ovat vain kuivuneita uomia, on tainnut olla kuiva kesä..), sieltä sain kauniita kuvia. Isäntäperheen lapset tykkäävät leikkiä luonnossa, se on heille harvinaista herkkua.

Polenta-annokseni

Monet päivät vietimme "kotikylässämme" Tualiksessa. Kylän lapset leikkivät yhdessä, juosten ja pyöräillen pitkin kylän kapeita ja mutkikkaita katuja. Ja minä juoksin perässä.. :D Yritin rauhallisina hetkinä räpsiä vähän kuvia Tualiksesta. :)

Tualis, "kotikylämme"

Tualis, talojen takana häämöttää Monte Crostis, joka on suosittu pyöräilykohde ja minun lempi lenkkireittini. Täällä saa hyvät juoksutreenit , koska tiet eivät ole tasaisia vaan joutuu juoksemaan joko jyrkkää ylä- tai alamäkeä. :D

Tualis

Tualis edelleen..:D

Tualiksen kirkon luota avautuu ihanat maisemat, sateen jälkeen vuoret ovat kauneimmillaan

Lauantaina kävimme taas Itävallassa, isäntäperheeni vanhemmat haluavat ostaa bensan sieltä, koska se on paljon halvempaa kuin Italiassa. Samalla kävimme ruokaostoksilla ja lounastimme samassa ihanassa maalaisravintolassa, jossa kävimme ensimmäisellä Itävallan reissullamme. Aivan ihana paikka. <3 Lounaan jälkeen menimme pieneen kylään, jossa tapasimme perheen tuttuja ja teimme pienen kävelyretken metsään.

Maalaisravintolan maisemiin en kyllästy koskaan. Lapset olivat innoissaan, koska tilan lehmät olivat laiduntamassa ihan lähellä. :)

Menimme Itävallassa pieneen kylään, jossa oli tämä ihana linna. Ostan sen sitten ensitilistä....

Kävelyretkellä metsässä

The Mountains, week 2

(Olen kirjoittanut tämän tekstin kyseisellä viikolla, en vain päässyt sitä silloin julkaisemaan tänne, mutta laitan sen nyt tänne muokkaamattomana. Huomasin kuvia liittäessäni, että jokaisessa kännykällä ottamassani kuvassa on ohut musta viiva alareunassa..en jaksa ruveta jokaista kuvaa korjaamaan, saa nyt kelvata nämä "viivakuvat". En tiedä onko vika kameran linssissä vai missä, mutta toivottavasti sen voi korjata, sain nimittäin tämän puhelimen vasta kaksi kuukautta sitten..)

Toinen viikko vuorilla lähestyy loppuaan, kaksi tai kolme viikkoa vielä edessä. Ensimmäisellä viikolla kauhistelin, miten saan aikani kulumaan, mutta täällä minulla ei kertaakaan ole ollut pulaa tekemisestä. Televisio- ja internetlakko tekee välillä ihan hyvää. Suurimman osan päivästä vietän isäntäperheen kanssa, teemme kaikenlaista yhdessä. Tämä on kolmas viikkoni Italiassa ja kaikki on sujunut hyvin. Tottakai sitä huomaa, miten kulttuurimme ovat erilaisia, mutta puhummme avoimesti kaikesta, jotta väärinkäsitykset korjaantuvat heti alkuunsa.
  Tiistaina ajoimme aamulla kauemmas isoon kaupunkiin. Kävimme parissa marketissa, jonka jälkeen ajoimme puistossa sijaitsevaan ravintolaan, jossa kävimme viime viikolla. Lounaan jälkeen kävimme pienessä luontomuseossa, vanhemmille lapsille oli järjestetty sinne jotain ohjelmaa.
  Perjantaina menimme kylään lähellä Itävallan rajaa, siellä on ensimmäisestä maailmansodasta kertova museo. Lapsille oli järjestetty jotain ohjelmaa museon yläkertaan, sillä aikaa kävin koko museon läpi. Harmi kun melkein kaikki selostukset olivat italiaksi, vain joitakin tärkeimpiä informaatioita oli käännetty englanniksi. Museo oli samaan aikaan todella mielenkiintoinen ja surullinen. Oli kuvia kauhistuttavasti haavoittuneista sotilaista, aseita ja sotilaille kuuluvia tavaroita. En voi kuvitellakaan, minkälainen kokemus sota on. Museosta eritoten mieleeni jäi kallionpala, johon eräs sotilas oli kaivertanut sanat: "Negli anni più belli i giorni più tristi." Englanniksi ymmärrän sen jotakuinkin näin: "In most beautiful years the saddest days." Eli suomeksi "Kauneimpina vuosina surullisimmat päivät." (?) Ostin museosta eurolla aidon sodassa olleen luodin hylsyn.

Sotilas Kuoleman komppaniasta

Lauantaina ajoimme Ravasclettoon, mistä nousimme suurella hiihtohissillä vuoren huipulle. Maisemat olivat aivan mahtavat, olisinpa voinut ikuistaa koko näkymän, mutta kameralla otetut kuvat sieltä täältä eivät kerro koko kokonaisuutta. Pidimme piknikin ja söimme eväsleipiä ja suklaata nurmikolla. Piknikin jälkeen lähdimme kävelylle ja näimme lehmiä laiduntamassa vuoren rinteellä. Kävelimme toiselle puolelle huippua, siellä oli pieni ravintola, mistä tilasin jäätelöannoksen. Tuli ihan Suomi mieleen, sillä annoksessa oli mustikoita, metsämansikoita ja vadelmia. Italiassa marjoja ei voi löytää yhtä helposti kuin Suomessa, täällä marjat kasvavat aika korkealla vuoren rinteellä, missä ilma on viileämpi.

Sunnuntaina vietimme päivän kotona. Askartelin isäntäperheen vanhimman lapsen kanssa varjoteatterin pahvista sekä piirustus- ja talouspaperista, siihen meni melkein koko päivä. Piirsin paperille erilaisia eläimiä, jotka leikkasimme ja kiinnitimme ulkoa tuotujen oksien päihin. Illemmalla pidimme sitten muille pienen esityksen. :)

The Mountains, week one

VAROITUS: TÄMÄ BLOGIPOSTAUS ON PITKÄ.

Koska olen ollut nämä muutamat viikot internetin ulottumattomissa, laitan nyt kuulumisia jälkikäteen. Tämä postaus käsittelee ajankohtaa 22.-29.7. eli ensimmäistä viikkoa, jonka vietin isäntäperheeni kanssa vuorilla. Netti toimii vuoristoasunnollamme niin hitaasti että tänään päätin ottaa läppärini mukaan ja suuntasin  ylemmäs, ajattelin että etsin kylän korkeimman kohdan jos siellä sattuisi netti toimimaan paremmin. (Varmaan kyläläiset ihmeissään kun kuljeskelin ympäriinsä läppärin kanssa nettiyhteyttä etsien :D) Ja arvatkaapa mistä löytyi nopea nettiyhteys: kylän kirkon luota! (joka taitaa tosiaan olla kylän korkeimmalla paikalla) Valitsin kirkon varjoisamman puolen ja kirkon seinään nojaten istun maassa läppäri sylissäni. Taidan vierailla täällä useamminkin läppärini kanssa. :) Mikäs sen mukavampaa surffata netissä ja samalla ihailla kauniita maisemia. :)

Lähdimme ajamaan vuorille sunnuntaina 22.7, matka kesti noin kolmisen tuntia. Ajaessamme tänne tuijottelin herkeämättä auton ikkunasta ulos ja räpsin taukoamatta kuvia. Isäntäperheeni äiti nauroi vieressä ihmettelylleni ja innostukselleni. Selitin hänelle, että en ole koskaan aikaisemmin nähnyt vuoria näin läheltä. On niin outoa ja ihmeellistä, kun joka puolella kohoaa taivasta kohti kurkottavia, puitten peitossa olevia jättiläisiä. Ne ovat niin kauniita! Ja entäs ne suloiset pienet kylät, joita on satoja ympäri vuoren rinteitä ja vuorien välissä olevien laaksojen pohjalla. Kylien talot on rakennettu vieri viereen, ikkunalautoja koristaa sateenkaaren väreissä hehkuvat kukat. Kylät yhdistää toisiinsa pienet ja mutkikkaat tiet, joita pitkin ajaessamme minusta tuntui, että istun vuoristoradan kyydissä.
  Isäntäperheeni vuoristoasunto sijaitsee Tualis-kylässä, joka on korkealla vuoren rinteellä. Asunnon pihalta aukeaa henkeäsalpaavan kauniit maisemat: vuoria joka puolella ja pieniä kyliä siellä täällä. Internet toimii täällä huonosti ja televisiosta tulee vain italialaisia ohjelmia, joten minun pitää viihdyttää itseäni muilla keinoilla. Kun kuulin, että olemme vuorilla vähintään kuukauden, rupesin heti miettimään, miten saan aikani kulumaan. Tottahan toki maisemat ovat kauniita jne, mutta että KUUKAUSI paikassa, jossa minulla ei ole edes omaa huonetta??!? Mutta onneksi tulen hyvin toimeen isäntäperheeni kanssa, varsinkin perheen äidin. Hän on sellainen rempseä ja hauska persoona. On ihanaa, että minua pidetään perheenjäsenenä eikä työntekijänä. Äiti kiittää aina kun siivoan lasten lelut tai syötän pienimmäistä. Hän pitää myös huolta siitä, että saan aikaa itsellenikin, eräänäkin päivänä hän komensi minua, että nyt menet rentoutumaan! Hän tuli myöhemmin vielä tarkistamaan, että oikeasti rentoudun enkä siivoa tai pänttää italiaa. :D "Good, I'm happy", hän sanoi kun näki minut lukemassa sohvalla. Minulla oli onnea että löysin tällaisen isäntäperheen, en ole tuntenut itseäni ulkopuoliseksi hetkeäkään, en vaikka ymmärrän vielä aika vähän italiaa.

Siellä ne vuoret näkyy!

Matkan varrella oli ihana talo <3

Tässä vähän isompi vuoristokylä, taitaa olla Ravascletto jos en väärin muista. Tänne ajamme joka päivä ostamaan tuoretta leipää ja juustoa.

Maisemaa isäntäperheeni vuoristoasunnon pihalta :)

Ja lisää maisemaa..

Tiistaina 24.7. kävimme sievässä pienessä puistossa, joka sijaitsee Ravascletto-kylässä, alhaalla laaksossa. Kävelin läpi pienen kylän, joka talvisin täyttyy
laskettelemaan tulleista lomalaisista. Menemme kuulema jonain päivänä hiihtohissillä ylös vuoren huipulle, siellä on varmasti mahtavat maisemat. :)

Keskiviikkona 25.7. lähdimme puolen päivän aikaan ajamaan kohti pientä kylää (jonka nimeä en muista). Menimme puistoon ja söimme lounasta puiston vieressä olevassa
pienessä ravintolassa. Tilasin risottoa ja yllätyin, kun eteeni tuotiin pannukakun näköinen annos, jonka päällä oli paistettuja vihanneksia. Risotto oli "pannukakun" sisällä ja kuori oli tehty jostain juustontapaisesta. Syötyämme kävelimme puiston ympäri, jonka jälkeen menimme lähellä olevan kuivuneen joenuoman luo ja kahlasimme pienessä purossa.

Tie puistoon

Pieni ravintola puistossa

Ruoka-annokseni

Torstaina 25.7: Lähdimme aamiaisen jälkeen ajamaan Itävaltaan, jonka raja on noin 30 kilometrin päässä asuinpaikastamme. Rajan ylitettyämme ajoimme erään pienemmän
vuoren huipulle, missä oli kaunis ravintolaksi muutettu maalaistalo latoineen ja omenatarhoineen. Söimme puutarhassa, mistä avautui henkeäsalpaavan kauniit maisemat alas laaksoon. Kaikki ravintolassa tarjotut ruuat olivat paikallisista raaka-aineista tehty. Söin ensimmäistä kertaa elämässäni raviolia, nämä olivat paljon isompia kuin Italiassa näkemäni. Ravioli on eräänlainen "pastapyörykkä", jonka sisällä on jotain täytettä, tässä tapauksessa maustettua perunasosetta. Jälkiruoaksi söin struudelia kermavaahdon kera (tuli heti mieleen yksi kohtaus Kunniattomista Paskiaisista). Lounaan jälkeen kävimme muutamassa kaupassa, jonka jälkeen lähdimme takaisin Italiaan. Menimme Ravasclettoon, sillä vanhimmalla lapsella oli ratsastustunti läheisellä maatilalla. Maatilalla oli aivan syötävän suloinen pikku vuohi, oli pakko ottaa siitä monta kuvaa. :D

Tälläset maisemat Itävallan puolella :)

Oikealla näkyy osa maalaisravintolaa, jossa söimme. Tällaisista paikoista minä tykkään!

Söimme ravintolan puutarhassa (ei varmaan tarvitse selittää syytä..)

Ravioliannokseni

Ruokailun lomassa piti vähän räpsiä kuvia..

Omnomnom struudelia..<3

<3

Sunnuntaina 28.7: Aamulla oli aikainen herätys, sillä klo 10 alkoi läheisessä kylässä patikkamatka luolaan. Harmi kun opas puhui italiaa jollain paikallisella murteella, joten en ymmärtänyt paljoa, vain sanoja sieltä täältä, mutta onneksi perheeni isä tulkkasi. Patikoimme ylös jyrkkää ja vaikeakulkuista polkua, sain katsoa tarkaan mihin jalkani laskin ihan senkin takia että räpsin kuvia uutukaisella puhelimellani, jota en todellakaan halunnut tiputtaa vuoren rinteeltä alas. :P
Oppaamme kertoi, että ensimmäisen maailmansodan aikaan italialaiset sotilaat olivat kulkeneet samaa polkua mennäkseen rintamalle. Joihinkin suuriin kiviin polun varrella olivat sotilaat kaivertaneet nimiään, ja suojaisiin kallioihin oli hakattu bunkkereita. Saavuttuamme luolalle kallioseinämissä näkyi sotilaiden käyttämiä ampuma-aukkoja. Luolan sisäänkäynti oli hyvin kätketty, sitä ei olisi ilman oppaan apua huomannut, se oli kapea, vain kaksi ihmistä mahtui siitä läpi yhtä aikaa. Luolan "eteinen" oli niin pieni, että suurin osa retkeläisitä joutui odottaamaan ulkona sillä aikaa kun yksi kerrallaan kiipesimme pieniä tikkaita ylös luolan muihin osiin. Osa luolasta oli luonnollisesti muodostunutta ja osa sotilaiden muovaamia, kuten portaat ja kapeat käytävät ampuma-aukkojen luo. Ajatella millaista elämää sotilaat ovat luolassa viettäneet! En kadehdi heitä ollenkaan. Puoli tuntia ahtaissa, kosteissa ja pimeissä käytävissä riitti minulle, kauhistuttaa ajatella että jotkut ovat joutuneet nukkumaan siellä!

HUHHUH en kyllä enää ikinä tee näin pitkiä blogipostauksia. :D