tiistai 2. heinäkuuta 2013

Arrivederci

Viime heinäkuun 17. päivänä nousin Helsingistä Venetsiaan menevään koneeseen ja aloitin au pair-seikkailuni Italian auringon alla. Muistan, kuinka minua jännitti, mutta samalla olin niin innoissani lähdöstäni, sillä vuosi ulkomailla oli jotain, mistä olin haaveillut jo pitkään. Kyyneleet silmissä hyvästelin perheeni ja lähdin matkaan mukanani toiveita ja odotuksia. Toivoin parasta ja odotin pahinta. Pelkäsin, että host-perheeni ei pitäisi minusta, tai että potisin niin hirmuista koti-ikävää, että joutuisin palaamaan Suomeen kesken kaiken.


17.7.2012 Helsingin kentällä valmiina lähtöön

Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Perhe otti minut hyvin vastaan ja ihastuin asuinkaupunkiini Padovaan. Ensimmäinen viikko meni uuteen kulttuuriin totutellessa ja perheeseen tutustuessa. Viikon päästä saapumisestani lähdimme kuudeksi viikoksi vuorille lomalle. Syyskuussa alkoi arki, kun lapset lähtivät kouluun. Lokakuussa aloitin italian opiskelun paikallisessa koulussa. Kohta huomasin, että melkein puoli vuotta oli jo hujahtanut ja joulu lähestyi. Vietin kaksi viikkoa Suomessa, oli ihanaa nähdä perhettä pitkästä aikaa, mutta ihanaa oli myös palata takaisin Padovaan tammikuun alussa.





Kuukaudet menivät nopeasti, kohta älysin, että olin viettänyt Italiassa jo kymmenen kuukautta ja paljon ei olisi enää aikaa jäljellä. Kriisiä pukkasi. Kymmenen kuukautta, ja mitä minä olin tehnyt? Viettänyt melkein kaiken ajan Padovassa, arkipäivät töitä tehden ja opiskellen ja viikonloput juhlien ja keskustassa pyörien. Miksi en matkustellut?? Miksi en käynyt edes Padovan nähtävyyksissä?? Minuun iski hirveä matkakuume ja seuraavina viikonloppuina vierailin lähikaupungeissa, useimmiten yksin. CouchSearching-sivuston kautta otin yhteyttä paikallisiin ja tapasin paljon mielenkiintoisia tyyppejä. :) Kävin Mantovassa, Vicenzassa, Firenzessä ja Veronassa. Voih jos olisin älynnyt matkustaa jonnekin joka viikonloppu koko vuoden ajan, harmittaa nyt, miten monta ihanaa kaupunkia jäi näkemättä.. Onneksi sentään älysin matkustella edes jonnekin!


Mantova

Vicenza

Toukokuussa käväisin Suomessa pääsykokeissa ja palasin sitten viettämään Italiaan vihoviimeistä kuukautta. Viimeiset viikot olivat aika haikeat, tiesin jo, että tulisin ikävöimään sitä maata, ystäviäni ja hoidokkilapsiani. Toisaalta olin valmis palaamaan Suomeen, sillä olin uupunut, viimeiset kuukaudet eivät olleet kovin helppoja. Viimeinen viikko meni töitä tehdessä ja pakkaamisen kanssa tuskastelemisessa, jossain välissä yritin vielä kavereitakin nähdä. Viime perjantaina 28.6 sitten sanoin hyvästit host-perheelleni, kavereilleni ja Padovalle ja nousin Venetsiaan menevään bussiin "pienten" matkatavaroitteni kera (eli kahden matkalaukun, yhden käsimatkatavaralaukun ja käsilaukun kanssa :D). Venetsiassa sanoin heipat Italialle ja nousin Helsingin koneeseen, saavuin Helsinki-Vantaan lentokentälle illalla. Melkein 12 kuukautta oli vierähtänyt siitä kun aloitin matkani tuolta samaiselta kentältä..kyllä se aika meni nopeasti. Välillä tuntuu niin uskomattomalta, että oikeasti vietin Italiassa melkein vuoden!  Ei sitä ehtinyt paljoa koti-ikävää potea, jotenkin se elämä siellä vain vei mennessään.  :)


28.6.2013 lähtö Padovasta


No  mitä vuosi oikein toi tullessaan? Mitä se minulle antoi? Se antoi minulle itsevarmuutta, se teki minusta avoimemman ja itsenäisemmän. Ennen olin todella ujo ja jännitin uusia tilanteita ja uusien ihmisten tapaamista, nykyään voin uppoutua keskusteluun ventovieraiden kanssa ja olen varmempi tekemään isojakin päätöksiä elämässäni. Olen nähnyt maailmaa, tavannut ihmisiä lukuisista eri maista,  olen päässyt sisälle vieraaseen kulttuuriin, olen nähnyt ja kokenut sellaista, mitä turistimatkalla ei koe.
  En väitä, etteikö tämä vuosi pitänyt sisällään myös paljon negatiivisia asioita, mutta hei, that's life. Mitä sitä voi odottaa jos lähtee sinisilmäisenä maailmalle? Että maailma mukavasti kietoo pumpuliin? Ei, kolhuilta ei voi välttyä. On asioita, joita olisin tehnyt toisin, mutta kuitenkin olen onnellinen, että minulla oli tällainen tilaisuus viettää vuosi ulkomailla. En kadu Italiaan lähtöä hetkeäkään. Se antoi minulle niin paljon.

Mitäs nyt? Tulevaisuus on avoin, ja koska yliopistosta ei irronnut opiskelupaikkaa, on keksittävä jotain muuta. Palaaminen syksyllä Italiaan ei tunnu yhtään hullummalta ajatukselta.. Minun olisi todellakin mentävä..jätin Italiaan palan sydämestäni, pakkohan se on takaisin saada. Ja kaikki ne paikat, jotka jäivät näkemättä! Kaikki ne kokemukset, jotka jäivät kokematta, kaikki ne ihmiset, jotka jäivät tapaamatta.. Noo, tämän kuun nyt lepäilen ja rentoudun ja sitten mietin tarkemmin, mitä sitä oikein tekisi.

Odotahan Italia, kyllä minä tulen vielä takaisin. Tämä ei ole hyvästi, tämä on näkemiin.


Ci vediamo! ;)


P.S. Päivittelen vielä lähiaikoina rästissä olevat postaukset, sitten varmaan pidän hieman taukoa tästä blogista, pitää vähän miettiä sen kohtaloa! :)

P.P.S. Vastailen mieluusti kysymyksiin, jos jotakuta kiinnostaa tietää jotain erityistä.  Ja jos onpi jotain postausehdotuksia, niitäkin ottaisin ilomielin vastaan! :)