perjantai 25. tammikuuta 2013

What a week!

Huh mikä viikko! Lapset ja host-äiti ovat olleet kipeänä, mikä on tarkoittanut sitä, että vapaa-aikani on ollut minimissään. Viime viikonloppu ei muutenkaan sujunut oikein putkeen ja sunnuntai-iltana palatessani keskustasta kotiin sain kuulla, että host-äiti voi huonosti, joten minun piti vahtia lapsia loppuilta. Keskimmäinen lapsi oli perjantain ja lauantain oksennellut, sunnuntaina oli sitten host-äidin ja myös ilokseni vanhimman lapsen vuoro. Tämä tarkoitti sitten sitä että vanhin lapsi oli kotona maanantain ja tiistain elikkäs goodbye vapaa-aika. Onneksi keskiviikkona lapsi meni kouluun ja päivä sujui normaalisti.
  Maanantait ja torstait ovat monesti lemppareitani, koska minulla ei ole silloin koulua (siis italian kurssi) vaan saan olla kotona iltapäivään asti ennen kuin työt alkavat. Silloin syön aamiaista pitkään ja hartaasti, surffailen netissä, lounastan rauhassa ja rentoudun. Tämän viikon torstaille olin suunnitellut tekeväni pitkän juoksulenkin ja katselevani jonkin elokuvan ja tekeväni jotain ompelujuttuja. Sain kuitenkin yhdentoista jälkeen host-äidiltä viestin, että nuorimmainen lapsi ei voi hyvin ja minun pitää vahtia häntä kotona loppupäivän ja perjantain. Jesssh.
  Tänään jouduin heräämään aikaisin vahtimaan tätä pikkuista, joka by the way täytti keskiviikkona vuoden! Hän on kerrassaan aivan ihana otus, mutta varsinkin nyt kun hän konttaa ja opettelee kävelemään saa hänen perässään juosta ees taas ympäri asuntoa. Onneksi sain hänet reilu 40 minuuttia sitten unten maille, toivotaan nyt että neiti suostuisi nukkumaan ainakin sen puolitoista tuntia niin minä saan rauhassa juoda aamuteet ja päivittää blogia. :)

Mutta kaikesta huolimatta onneksi on perjantai! Ja sehän tarkoittaa, että illalla suunnistetaan parin baarin kautta yökerhoon pitämään hauskaa! ;) Laitan tähän vähän kuvia viime viikonlopuilta, yleensä vietän aina perjantai- ja lauantai-illat/yöt Padovan yöelämässä. Mutta viime lauantaina lähdimme ystäväni ja hänen kaverinsa kanssa jonnekin ihme underground-klubille, joka sijaitsi noin 30 kilsan päässä Padovasta. En tiennyt mitä odottaa etukäteen, tämä visiitti oli täysin kaverini kaverin idea. Hän vain sanoi, että bailut on vähän niin kuin laittomat, ja heti tuli mieleen, että siellä sitten varmaan poltetaan pilveä tai jotain. :D
  Saavuttiin jonnekin hämärälle tehdasalueelle, ei olisi heti ensimmäisenä tullut mieleen, että siellä oikeasti olisi jokin bilepaikka. Hirveä jumputuskonemusiikki kuitenkin kuului parkkipaikalle asti, joten totta kait se sitten on että täällä on bailut. Astuimme sisään hylätyltä rakennukselta näyttävään paikkaan ja meiltä perittiin sisäänpääsymaksu, joka oli 15 euroa!! Siis haloo, 15e jostain bileistä, jotka pidetään jollain hämärällä tehdasalueella!! Ja arvaukseni muuten osui oikeaan, paikassa poltettiin pilveä, ilma oli sakeana savusta joten oltiin ihan kirjaimellisesti pilvessä. :D Jumputtava konemusiikki pauhasi ja vaikka tämä ei nyt ollut ihan semmoinen paikka, missä yleensä vietän lauantai-iltani, päätimme kuitenkin kaverini kanssa pitää hauskaa, sen verran paljon maksettiin kuitenkin sisäänpääsystä, että ei olisi mitään järkeä vaan istua ja odottaa, että kuskimme veisi meidät kotiin. Tanssittiin sitten kolme tuntia putkeen ja ihan kivaahan se oli. Olin yllättynyt, miten hauskaa oli tanssia sellaisen musiikin tahdissa! Nimimerkillä konemusiikkia vihaava. :D


Omnom neljän juuston-pizza <3<3

Drinking spritz ;)

ihme undergroundklubi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti