perjantai 15. maaliskuuta 2013

Paketti

Hihhii sain tällä viikolla paketin Suomesta, kiitti äiti!! Salmiakit on jo syöty ja käsityölehti luettu läpi pariinkin kertaan. Aloitin tammikuussa Suomesta mukaani tuomalla villalangalla tekemään kaverin vauvelille villasukkia, mutta lanka loppui kesken juuri ennen toisen sukan kärkikavennusten! Onneksi äitini löysi kotoa (meillä on aika kiitettävän iso lankavarasto) tuon pienen kerän samaa lankaa, sillä en ollut varma, että valmistaako Novita tuota väriä enää. Nyt saan sukat valmiiksi, toivottavasti ei vauveli ole ehtinyt kasvaa liian isoksi. :D Äiti oli myös tehnyt minulle kauniin ruusukoristeen, ajattelin laittaa sen kevättakkiini. Paketista löytyi myös reseptilääkkeitä ja joululomalla kotiin unohtamani muistivihko, johon olen kirjoitellut kaikkea italian kieleen liittyvää, epäsäännöllisiä verbejä, hankalia kielioppijuttuja ja niin edelleen. Tuollainen pieni muistivihko on kätevä pitää aina mukana laukussa ja jos jossain vaiheessa jää vähän luppoaikaa voi ajan käyttää hyödyksi ja päntätä vähän italiaa. ;)



Hyvää viikonloppua kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti